Keikkaguru

Oppaasi elävään musiikkiin.

Archive for the month “tammikuu, 2016”

Kaseva @ Klubi, Tampere 22.01.2016

Vuonna 1974 Tampereella syntyi yksi suomirockin kirkaimmista ja ainutlaatuisimmista helmistä, Kaseva. Orkesterin nuorilla jäsenillä oli 60-luvun lopulle tyypillistä kitarabänditaustaa, soittotaidot niissä hankittuna. Mikä Kasevan nosti kuitenkin massasta samantien ylitse muiden, oli biisinkirjoittajakaksikko Raivio-Jokelan ainoalaatuinen talentti ja herkkyys. Kasevan alkuperäis-klassisesta kokoonpanosta ovat tänä päivänä jäljellä Mikko Jokela (akustinen kitara ja laulu), veljensä Nils Jokela (rummut), sekä Jouko Järvinen (basso). Traagisesti hukkumisonnettomuudessa kesällä 1989 joukoistamme poistunut pääasiallinen biisinkirjoittaja Asko Raivio vastasi aikoinaan laulusta, kitarasta ja koskettimista; musahommista jo eläköityneen kitaristi Tapio Rauman tilalla nähdään nyt manserockin monessa mukana  ollut ja oleva takuumies, Tommi Kekoni.

Talvella 2016 Kaseva on edelleen erinomaisessa lyönnissä, 1970-luvun puolimaissa nuoren miehen mielellä kirjoitetut laulut ovat edelleen, ja oikeastaan taas, viiltävän ajankohtaisia. Fanikuntaa riittää, keikkoja tullaan katsomaan matkojenkin takaa. Ja voin sanoa, että kannattaa.

Pitkän uransa ajan Kaseva on kantanut harteillaan ”Suomen Beatles”-leimaa. Suomalainen rockjournalismi oli aika lapsellista tavaraa vielä 70-luvulla ja kun moni lukijakaan ei ehkä niin paljosta muusta tiennyt, oli kaikkien huulilla oleva (tai siinä vaiheessa jo vahvasti ollut) Beatles helppo lyödä leimana Kasevan kollektiiviseen otsaan. Toki bändin viimeisen päälle hiotut stemmalaulut, kitaraharmoniat ja vähän ehkä ulkoinen habituskin saattoivat muistuttaa maailman kaikkien aikojen yliarvostetuimmasta liverpoolilaisnelikosta, mutta jos nyt itse jonkun olisin pakotettu valitsemaan, niin kyllähän Kaseva oli, ja vieläkin on, Suomen Moody Blues. Jos Tampereen Klubin keikalla jossain kohtaa kaikuikin muistumana Beatles, niin sekin oli enemmän kersantti Pippuria kuin Jestödeitä.

Toki Kaseva soitti illan settinsä alkupäässä yhden beatleksen ja yhden eaglesin, jälkimmäisen vastikään kuolleen Glenn Freyn muistolle omistaen. Mutta muuten mentiin bändin omalla katalogilla. Joka toki on vain kolmen albumin mittainen, mutta vuosien saatossa melkein kaikista biiseistä on ikäänkuin muodostunut hittejä. Laulut ovat soineet radiossa, osa taajaankin, mutta ei niin taajaan että niille olisi käynyt ”hotelcaliforniat” tai ”proudmaryt”.

Klubin keikka käynnistyi iskusävelmällä ”Pena”, kakkosalbumilta ”Kun maailma elää” (1976). Asko Raivion yksin kirjoittama ”Pena” on se biisi, jonka kautta itse Kasevan aikoinaan löysin. Kakkosalbumin isot hitit säästettiin reilun tuntisen setin loppupäähän, niistä komeimmin kulki tänään nimiraita ”Kun maailma elää”, joka 70-luvun voimakkaasti kasvavalla teollisuus-Tampereella kirjoitettuna syrjäytymislauluna, on tänä päivänä edelleen koskettavan ajankohtainen, ja saanut jopa kokonaan uusia syvempiä merkityksiä. Bändin toiselta levyltä kuultiin siis kaikki olennaisin; ”Naula läpi pään” , kovasti jo mainitun Moody Bluesin hengessä paukkiva ”Turhaan mua huudat” ja tietenkin herkkä ”Monen vuoden jälkeen”.

Nils Jokelalla on edelleen tanakka komppi, kaveri on ilmiselvä Tampereen Ian Paice. Muutenkin tulee ihailtua näitä tämän, ja aiemmankin, polven kannuttajia paljon; soitetaan matalalta pallilta pientä tai rajattua settiä, eikä kätkeydytä omalle osastolle katseilta piiloon. Matalalla istuen ei voi pudotella kapulaa kalvoon, pitää lyödä. Bändin viimevuotinen hankinta Tommi Kekoni nykäisi muutamiinkin biiseihin erittäin maukkaan soolon, ja ennenkaikkea albumeiden sovituksille ja soundeille uskollisesti, mitä kovasti arvostan. Mikko Jokelalla laulut ja karisma puhuvat puolestaan, biisien väleissä ei tarvitse höpötellä ja muistella, eikä ylitsevuotaen edes kiitellä. Tällaisetkin pikku faktat tekevät Kasevasta huomattavasti ikäistään nuoremman, tai nuorekkaamman bändin, miten vain.

Esikoisalbumilta ”Silloin kun” (1974) yleisöä sytytti ehkä eniten radiohitti ”Striptease tanssija”, Suomen Prettywoman. Takarivistä kuului pikku pienissään huutelua ”Sä huomannut kai oot” koko keikan ajan. Vähän kuin kaipailisi Black Sabbathin keikalla ”Paranoidia”. Biisi toki kuultiin setin loppupään hittiputkessa, kuinka ollakaan. Illan ehkä kovin veto kuitenkin oli niinikään esikoisalbumin raita ”Tyhjää”. Ei, kyllä se sittenkin oli edesmenneen Asko Raivion yksin kynäilemä, järisyttävän kaunis ”En päivällä sua nää”, bändin vuonna 1982 ilmestyneeltä, aivan suotta aliarvostetulta kolmoskiekolta ”Meidän huoneessa”.

Kasevan keikkatahti on tätä nykyä rauhallinen, alkaneelle vuodelle on sovittu (nyt nähdyn lisäksi) kolme vetoa, mutta ehkä niitä ilmestyy lisää. Kasevan voi pitää tien päällä vain käymällä keikoilla, aivan kuten minkä tahansa muun bändin. Olisin olettanutkin Klubin olevan perjantai-iltana loppuunmyyty, mutta ei. Back from 60’s-osaston lisäksi joukossa näkyi ilahduttavasti myös nuoremman polven edustajia, jotka ilmiselvästi osasivat hittibiisit ulkoa. Jos Kaseva on jotenkin aina mennyt ohi, kehotan aloittamaan tutustumisen ”Kun maailma elää”-levystä, ja laajentamaan siitä koko tuotantoon. Tällaisia lauluja ei enää kirjoiteta, ei ainakaan albumikokonaisuuksiksi. Näihin voi aina palata, jos alkaa ahdistamaan toistensa ylitulkinnoille tv:ssä poraavat suomirockin nykylegendat.

Itse olin tällä kertaa, ja itseasiassa ensimmäistäni, liikkeellä Veikkauksen tarjoamalla Kaveri mukaan-lipulla, tai siis kaverini oli. Idea on yksinkertaisesti se, että Veikkauksen kautta voi ostaa kotimaisen artistin keikalle kaksi lippua yhden hinnalla, ja näin omalta osaltaan pitää hommaa hengissä. Tutustumisen arvoinen skeema. Musiikki on nimittäin parasta elävänä, melkein aina. KG

Post Navigation

%d bloggers like this: