Keikkaguru

Oppaasi elävään musiikkiin.

Bruce Springsteen & The E Street Band (Us) @ Olympiastadion, Helsinki 31.07.2012

Rockmusiikin kruunaamaton elävä kuningas, New Jerseyn saarnamies ja maailman paras yhä tuottelias rocklaulujen kirjoittaja Bruce Springsteen, tai puolen maailman kesken vain The Boss, soitti heinäkuun kauniiksi lopuksi viidennen keikkansa Suomessa. Itselle kerta nähdä Pomo oli kuudes, ja todistatte nyt arvon lukijat, kun raportoin kovimmasta koskaan näkemästäni Springsteen-vedosta. Ellei jopa kovimmasta koskaan näkemästäni keikasta. Lähellä on.

Astun seurueeni kanssa Helsingin urheilupyhätön tarmacille hiukan ennen iltaseitsemää. Ennakkoilmoitukset olivat antaneet ymmärtää, että soitto soisi klo 19. Kuitenkin jo ennen kuutta Pomo oli vetänyt viisi akustista biisiä ja jutustellut eturivin die-hard-fanien kanssa. Tämän menetin säästellessäni viimeistä jalkapariani, tiedossa kun kenttälipuilla oli seisoskelua minimissäänkin nelisen tuntia. Vaan emme tienneet kun läksimme seisoskelemaan silloin.

Tasan klo 19.50 Bruce ja bändi astelee lavalle. Ja aloittaa maailman parhaan rockbiisin, niistä joita Bruce ei itse ole ollut kirjoittamassa. Eli John Fogertyn ”Rockin all over the World”. Nyt on kova startti! Ennakkoveikkailut avausbiisistä sinne minne ne kuuluukin ja tukeva ote Conversella bitumiin. Maailman paras rockyhtye on lauteilla. Ilman välilänkytyksiä ”Night” ja useimmiten vasta setin loppupäässä kuultu ”Out in the Streets”. Saman tien selviää, että legendaarinen E Street Band on hirmuisessa vedossa ja että tänään voi odottaa mitä tahansa. Ja niinhän siinä sitten käykin.

Ensimmäinen henkilökohtainen tippa tirahtaa öögaan yleisön pahviplakaatilla toivoman ”Prove it all nightin” kohdalla. Näitä keikkoja odotetaan aina niin kauan, niin paniikissa ostetaan liput, niin sydän sykkyrässä säädetään muu elämä siihen asentoon, että näille pääsee. Eikä se simmukulma kuivumaan pääse. Pomo osoittaa seuraavilla vedoilla, että uuden ”Wrecking Ball”-albumin biisit eivät klassikkoseurassa kalpene. Bändi tuuttaa korkeaoktaanisempaa koneeseen ja keikka suuntaa uudelle tietämisen tasolle.  Kolme uuden albumin raitaa tänne alkupäähän, ryyditettynä Soozie Tyrellin tummalla viulusoundilla ja Charlie Giordanon haitarilla. Vuonna 2008 kuolleen kosketinsoittaja Danny Federicin perintö on hyvissä käsissä.

My City of Ruins” albumilta ”The Rising” saa vuoron olla se pitkä suvantobiisi, jossa Bruce todistaa jälleen kerran olevansa myös itseironinen hengellinen johtaja, saarnaaja, pastori. Katse luotuna lavaan Pomo tassuttelee edestakaisin, sanan väkevyys pitää liikkeessä. New Jerseyn mies johdattaa 43 000 ihmistä Jordan-virran rantaan, ja nyt on enää jokaisesta itsestään kiinni, miten valkein vaattein siitä heilahdetaan yli.

Upeasti sovitetut ”Does this Bus Stop at 82nd Street?” (yleisön toive) ja ”Be True” jatkavat rauhallista suvantoa, mutta ”Jack of All Trades” kitaristi Nils Lofgrenin upealla soololla ja Brucen pelastusarmeijarummulla nostavat keikkaa jälleen pykälää sfäärimpään. Huikean kaunis luenta ”Downbound Train”-biisistä ja sitten lähtee Nils kitaroineen lentoon. ”Because The Night” on tällä kertaa se biisi, jossa yksi rockin historian arvostetuimmista kepittäjistä päästää itsessään perkeleen irti. Aiemmilla rundeilla olen nähnyt Lofgrenin huikean aavetanssin Murder Incorporatedissa ja Youngstownissa, ja tämä on saman sarjan jatkumoa.

Erityismaininnan Stadikan illassa saa videoscreenien ohjaaja, jolla on homma erittäin hallussa. Tyylitajua ja nopeutta, kamerat koko ajan oikeassa paikassa, juuri siellä missä odottaa ne näkevänsäkin. Yhtään kuvaa paniikissa etsivää kameraa ei tarvitse leikata sisään. Ei pärjäisi tänään täällä se hesseli, joka suti Metallican taannoisella hiekkakenttähölmöilyllä.

Yleisö on aivan lavanedustaa lukuunottamatta ollut jäyhää, ainakin kentän näkökulmasta nähtynä. Mutta Pomohan tietää, mistä naruista suomipossea kannattaa nykiä. Eli kyllä ne on ne ”Rising”- ja ennenmuuta ”Born in the USA”-albumien raidat. Surullista on se, että jengi on aina jälkimmäisenä mainitun albumin nimibiisin kuullessaan aivan mehuissa, sukupolvestakaan oikeastaan riippumatta. Toki Brucen läpimurto Suomessa tuolla ”USA”-platalla tapahtui, mutta kun edelleen tuntuu että liian harva edes ymmärtää biisin sanomaa. Itseä on aina häirinnyt se Tomas Ledin at Popkalaset-tunnelma, kun Pomo soittaa ”USA”:n biisejä. Mutta ongelma on tällä puolella, ja jos mainittu väki saa lompakollaan äänestettyä Brucen poikkeamaan varsin kalliitta kiertuepoikkeamia Suomessa, niin meikä on messissä.

Tällä kohtaa keikkaa uuden kiekon upea merirosvopoljentoinen ”Shackled and Drawn” nostaa itsensä jopa koko keikan kovimmaksi tulkinnaksi, tai yhdeksi niistä. Koko amerikkalainen musiikkiperimä on hallussa, E Street Band käy kuin valtava kone ja etenkin torvisektio on hillittömässä lyönnissä. Sen nimekkäimipinä hahmoina itse Eddie Manion (ex-Asbury Jukes ja Seger Sessions Band), monissa liemissä keittynyt baritonisaksofonisti, sekä viime vuoden kesällä menehtyneen Big Manin eli Clarence Clemonsin veljenpoika Jake. Eipä ole omppu kauas pudonnut puusta, Jake töräyttää kuin setämies ennenvanhaan ja ihanaa on se, että kaverin sukunimellä ei lavalta hehkutella yhtään, mies tulee hädintuskin esitellyksi. ”Dancing in the Dark”-biisin loputtoman pitkä saksofonisoolo panee haukkomaan henkeä ja osoittaa, että Jake kuuluu joukkoon ja elämä jatkuu mitä huimimmalla tavalla. Puhallinporukasta erottuu myös trumpetilleen paljon soolotilaa saava Curt Ramm.

Juuri kun luulee, että kierroksia ei enää voi nostaa, että paremmaksi tämä ei voi enää mennä, aloittaa Bruce järisyttävänkauniin balladiversion ”Back in your Arms”-biisistä (joka neljän muun laulun ohella kuullaan tällä kiertueella ensimmäistä kertaa). Ja kuinka tyylikästä onkaan lopettaa varsinainen setti ”Land of Hope and Dreamsiin”. Kerro meille Bruce. Joskin varsinaisen setin ja encoreiden raja on Springsteenin tapauksessa aina häilyvä. Ja erityisesti tänään.

Keikka on nimittäin hädin tuskin puolivälin ylittänyt. Pitkä puhe pohjustaa maagista ”We are alive”-biisiä, Bruce kertoilee lapsuudestaan ja suhteestaan kuolemaan. Sitä Bruce on lähellään nähnyt viime vuosina aika paljon, nimittäin kuolemaa. Suru vanhentaa, ja kyllä mieli tekisi sanoa, että Pomon olemuksessa on useampi vuosi plussaa sitten viimenäkemän. Periaatteessa keikka olisi voinut loppua kolmeen encoreen ja jos johonkin, niin ”Born to Runiin”. Mutta ei. The E Street Band tankkaa metanolia koneeseen ja jauhaa käsityskyvyn ylittävällä voimalla ja energialla historiansa ennätyslukemat tauluun, keikka kellottaa hillittömät 4 tuntia ja 10 minuuttia (www.backstreets.com-sivuston mukaan 4″05, mutta ennätys yhtä kaikki). Kerrankin Helsinki ja me kaikki olemme mukana tekemässä rockhistoriaa. Selkä huutaa hoosiannaa, jalat liikkuvat halvausta uhmaten, mutta tämä kaikki on erittäin kannattanut. Tämä oli pakko nähdä, täällä tänään(kin) oli pakko olla. ”Tenth Avenue Freeze Out” ja hiljainen hetki Clarencen muistolle. Ja Jake, pikku-C., tuuttaa sydämensä kyllyydestä. Isot saappat on täytetty. Vielä ”I don’t wanna go home”-biisin (Brucen ja Stevie van Zandtin duetto) aikana odotan lavalle Southside Johnnya, mutta olisihan se ollut jo liikaa. Sen sijaan vierailevaan komppikitaraan saadaan loppumetreillä (no, loppusatasilla) itse Jon Landau, Springsteenin pitkäaikainen luottomies-tuottaja. Koko keikka loppuu lopulta enedestiedäkuinkakauankestävään ”Twist and Shoutiin”. Pomo ei sano lopuksi ”see you next time”, mutta en anna sen nyt häiritä ennätysten iltaa. Kiitos ja kunnia. KG

NÄMÄ KUULTIIN VARSINAISESSA BÄNDISETISSÄ:

Rockin’ All Over the World
Night
Out in the Street
Loose Ends
We Take Care of Our Own
Prove It All Night (’78 intro)
Wrecking Ball
Death to My Hometown
My City of Ruins
Does This Bus Stop at 82nd Street?
Be True
Jack of All Trades
Downbound Train
Because the Night
Lonesome Day
Darlington County
Light of Day
Shackled and Drawn
Waitin’ on a Sunny Day
Back in Your Arms
The Rising
Badlands
Land of Hope and Dreams
* * *
We Are Alive
Born in the U.S.A.
Born to Run
Detroit Medley
Glory Days
Dancing in the Dark
Tenth Avenue Freeze-out
I Don’t Want to Go Home
Higher and Higher
Twist and Shout

Single Post Navigation

One thought on “Bruce Springsteen & The E Street Band (Us) @ Olympiastadion, Helsinki 31.07.2012

  1. Päivitysilmoitus: Bruce Springsteen 2012-07-31 Olympiastadion, Helsinki, Finland | Bruce Springsteen Wrecking Ball Tour Blog

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: